Miksi olen siirtymässä Youtubeen?
Ciao! Miksi en julkaise blogissani postauksiani enää niin usein? Olen hankkinut Gopro Hero10 Black actionkameran vuoden alussa. Kameran hankkimisen jälkeen on vain ollut pakko opetella videoeditoimista ja tuomaan itseään paremmin esille. Haluan tuoda oman ääneni kuuluviin ja harjoittelen itsereflektoimista. Se on toisaalta terapeuttisempaa kuin ajattelisi. Näkee miten itse käyttäytyy, oppia uusia asioita ja pystyy suhtautumaan asioihin eri tavalla. Voin ilmaista itseäni paremmin ja selkeämmin. Aijemmin kirjoitin enemmäkseen blogijuttuja. Silloin se oli ihan jees. Sain omia ajatuksia tuotua esille. Nykyään kirjoittaminen on alkanut olla "sellaista" pakottamista jotta saisi jotain julkaistua. Mutta se on alkanut olla aika työlästä. Joten videon tekeminen on alkanut kiinnostaa. Se on helpompaa toteuttaa, nopeampaa ja monipuolisempaa. Voin luoda tarinani sanoiksi ja kehittää siitä videon. BUM! Minulla on eräs kaveri joka on tehnyt videoita aika pitkään ja on kasvattanut oman ka...