Aloitin Suuhygienistin opinnot avoimessa Amk:ssa

 Päivää, että pätkähti!

Moni on varmasti luullut mihin meitsi on kadonnut? Olenko lopettanut töissä käymisen ja siirtynyt työkkäriin. Ehei ei niinkään.

Tällä hetkellä on aika hetkistä arkea. Aloitin reilu puolitoista kuukautta sitten ammattikorkeakoulu opinnot Savoniassa Kuopiossa. Olen jo aika pitkään miettinyt ammattikorkeakoulu opintoja koska halu oppia ja tehdä uutta olis aika jees. Ajatuksena oli halu kehittää ammatillista osaamista ja saada mieluisampaa tekemistä työrintamalla. Joten ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin hakea ja kokeilla onnea amk haussa. Tiedostin hyvin etten tule pärjäämään Korkeakoulun yhteishaussa. Joten piti keksiä jokin muu keino päästä ammattikorkeakouluun.

Olin kuullut avoimen amk:n opintopolun mahdollisuuksista ja päätin perehtyä asiaa. Perehtymistä asiaan vierähti reilu kolme vuotta. Kunnes eräänä kauniina päivänä töissä sitten sain kuulla. Että vuonna 2023 syksyllä olisi alkamassa Suuhygienistin satelliittikoulutus Kuopion Savoniassa. Olin jo aikaisemmin vuonna 2019 hakenut samaan koulutukseen mutta silloin en tullut valituksi. Se jäi rassaamaan mieltä kun menin varta vasten Kotkaan pääsykokeisiin. Pääsykokeet olivat jees ja kokemuksena hyvin opettavainen "sanotaan näin". Pääsykokeiden jälkeen tiesin mihin haluan pyrkiä jatkossa!

Microkampus Savonia.

Tokan viikon kuumisia opintojen alettua.

Tautiopin lukemista sohvalla.

 Aloitin tosiaan Suuhygienistin opinnot avoimen opintopolun kautta Kuopion Savoniassa elokuun 30 päivä. Opinnot kestävät näillä näkymin seuraavat 3,5 vuotta (joten jatkoa blogille on siis tulossa. Saatan vaihtaa toiseen blogipohja-alustaan, siitä tuonnempana). 

Aloituksesta lähtien olen ollut aivan super kiireinen ja väsynyt. Eka kuukausi oli aika tuskaa ja koulutehtäviä on ollut aivan mielettömästi! Joka viikko tuli uutta asiaa. Muutama tentti on jo tullut tehtyä.

Täytyy mainita, että lähdin kouluun aivan liian takkiauki meiningillä ja itsevarmana. Aika nopeasti tuli todellisuus vastaan ja sain kokea nöyrtymisen opintojen alla. Oletin ja luulin, että hammashoitajan opinnoista olisi ollut edes jonkin verran hyötyä. Ahot hyväksilukuja en saanut hyödynnettyä. Koska edelliset opintosuoritukset eivät ole amk-tason opintotoja. Luulot olivat suuremmat kuin käytännöt teot. Täytyy mainita ettei minulla ei minkäänlaista kokemusta amk:n vaatimuksista tai siitä mitä siellä vaaditaan. Olin aika "nöyrää poikaa" heti alusta saakka. 

Amk:n opetus metodi on aika raffia ja kaunistelematonta. Kuuntele luennot ja tee muistiinpanot. Tämän minä opin heti alussa. Jos sinä itse et tee mitään niin olet ulkona. Jorman juna ei jää odottelemaan junasta tippunutta. Opintojen alussa (1-3 viikon paikkeilla) omat fiilikset opiskeluun vaihtelivat päivittäin. Oli hyviä fiiliksiä ja sitten oli sellaisia, että "miksi mä ylipäätään olen täällä?" Ihan yhtä hyvin voisin olla "juuri tällä hetkellä juoksemassa polkujuoksua metsässä tai käydä jossain reissussa" kuin opiskella jotain tautioppia sohvalla.

Kautta likaisten sukkieni!

Pään anatomia opiskelua.

Joudun tenttimään hampaiden morfologian tentin uudestaan nyt 25.10. Koska se ei mennyt läpi aijemmin. Seuraavat tentit ovat
-yleisanatomian ja fysiologian osa-alueista,
-pään anatomia ja fysiologia,
-suun infektiosairauksien etiologia ja epidemiologia,
-asiakas ja ammatillinen sote-palveluissa (verkkokurssi),
-parodontologinen suun terveydenhoitotyö. Parosta odottelen tentin tuloksia, tarviiko mennä uusintatenttiin...

Sain opiskelun tueksi työpaikalta lainaan pääkallon💀. 

Muutto edessä.

Kaiken edellä mainitun lisäksi. Ollaan muuttamassa ensimmäiseen omaan omistusasuntoon pian! Joten kiirettä riittää opintojen ohessa.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hammashoitajan vinkki 3 !

Hammaslääketieteellistä sanastoa

Tuusulanjärven ympäriajo 25km / Around the lake Tuusulanjärvi 25km