Aloitin Suuhygienistin opinnot avoimessa Amk:ssa
Päivää, että pätkähti! Moni on varmasti luullut mihin meitsi on kadonnut? Olenko lopettanut töissä käymisen ja siirtynyt työkkäriin. Ehei ei niinkään. Tällä hetkellä on aika hetkistä arkea. Aloitin reilu puolitoista kuukautta sitten ammattikorkeakoulu opinnot Savoniassa Kuopiossa. Olen jo aika pitkään miettinyt ammattikorkeakoulu opintoja koska halu oppia ja tehdä uutta olis aika jees. Ajatuksena oli halu kehittää ammatillista osaamista ja saada mieluisampaa tekemistä työrintamalla. Joten ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin hakea ja kokeilla onnea amk haussa. Tiedostin hyvin etten tule pärjäämään Korkeakoulun yhteishaussa. Joten piti keksiä jokin muu keino päästä ammattikorkeakouluun. Olin kuullut avoimen amk:n opintopolun mahdollisuuksista ja päätin perehtyä asiaa. Perehtymistä asiaan vierähti reilu kolme vuotta. Kunnes eräänä kauniina päivänä töissä sitten sain kuulla. Että vuonna 2023 syksyllä olisi alkamassa Suuhygienistin satelliittikoulutus Kuopion Savoniassa. Olin jo aikaisemm...