Kesän fiiliksiä

 Hei!

Jälleen on aika mennyt hurjaa vauhtia eteenpäin. Hyvä, että perässä pysyy.

Saavutin kesäkuun alussa tuon maagisen 60 opintopisteen rajapyykin (ks Kuva 1). Kuvaan olen lisännyt vuoden aikana muutamia valokuvia jotka ovat minulle tärkeitä. Tämä tarkoittaa sitä, että saan vihdoin hakea opintopolun kautta erillishakuna Suuhygienistin tutkinto-opiskelijan paikkaa Savonian Ammattikorkeakoulusta.

Kuva 1. Vuoden aikana tapahtunut paljon asioita.


Tein työtä käskettyä ja lähetin hakemuksen koululle. 1-2 viikon venailun jälkeen sain vastauksen ja onnittelut siihen kylkeen. Saan aloittaa opinnot elokuun alussa tutkinto-opiskelijan nimikkeellä😎. Nimittäin "tätä ei oteta enää minulta pois"!!! Olen niin happy😃😝. Pitää muistaa, että tästä tämä opiskelu vasta alkaa!

Mitä kursseja olet jo suorittanut?

Olen suorittanut perusopinnoista; Oppijana korkeakoulussa 5 op, Asiakas ja ammattilainen sote-palveluissa 5 op, English in social and health care and intercultural communication 5 op.

Pakollisista ammattiopinnoista olen suorittanut; Suun terveydenhoitotyön perusteet 5 op, anatomia ja fysiologia 5 op, suun terveyteen vaikuttavat tekijät 5 op, suun infektiosairauksien etiologia ja epidemiologia 5 op, yleissaudet ja suun terveys 5 op, lääkehoito suun terveydenhoitotyössä 5 op, kariologinen suunterveydenhoitotyö 5 op, harjoittelu kariologinen suunterveydenhoitotyö, pään alueen kuvantaminen ja kuntouttava suunterveydenhoito 5 op.

Muita kursseja; Parodontologinen suun terveydenhoitotyö, hop on - englannin preppauskurssi, ruotsi rullaamaan. 

3 viikon simulaatioharjoitus Kuopiossa. Mitä ajatuksia heräsi siitä?

Olin tässä taannoin lähiopetuksessa Savonian ammattikorkeakoulussa Kuopiossa. Lähiopetus toteutui Hammaslääketieteen opetus-simulaatiotilassa Canthilla tämä kesti kolme viikkoa. Siellä pääsimme tekemään käytännössä oikeita suuhygienistin työhön liittyviä konkreettisia harjoituksia ja harjoitteluja.

Ensimmäisellä viikolla oli Kariologian opintolinjan opetus jonka vastuuopettajana toimi Tarja Ruokokoski. Pääsin harjoittelemaan väliaikaisen paikan ja pysyvän yhdistelmämuovi paikan tekemistä Kallen Phantom harjoitusleukoihin. Työ tehtiin pareittain tai itsenäisesti opettajan ohjeistuksen mukaan. Käytimme yleisimpiä valmiste aineita joita käytetään hampaiden kovakudos paikkaamisessa.

Yleisesti viikko meni ihan jees. Suurin yllätys tuli omasta ergonomisesta työskentelystä. Luulin, että osaan työskennellä luontevasti mutta ei se mennyt sinnepäinkään. Työskentelyni saattoi näyttää pikemminkin hullunkuriselta ja välillä koomiseltakin. Pitää jatkossa kiinnittää tähän asiaan enemmän huomiota. 

Toisella ja kolmannella viikolla oli vuorossa Parodontologisen opintolinjan opetus. Jota veti vastuuopettaja Tiina Holopainen. Vuorossa oli enemmän itsenäistä työskentelyä ja keskittymistä ikenien pehmytkudokselliseen hoitoon. Tämä käsitti plakin, värjäymien ja hammaskivenpoiston. Kaikista edellä mainituista asioita tulee kooste video 32hammasta productions YouTube kanavalleni lähiaikoina. Laita siis kanavan tilaukseen YouTube:sta. 

Ensimmäinen vuosi takana shg-opintoja, mikä fiilis? 

"Siis, mä en ollut oikein sisäistä aluksi mihin olin ryhtymässä. Kaikki tuntu niin siistiltä mutta samalla myös aika kauhealta. Ite kun oon introventti luoneinen niin se tuntui aluksi haaasteelliselle. Jouduin ryhmätöiden esityksissä parrasvaloihin. Tuskan hiki loi sellaiset paineet, että selviänkö mä tästä.. Vuoden mittaan tuohon touhuun ja esiintymisiin alkoi jo vähän tottua. Nykyäänkin se vähän jännittää muttei niin paljoa. Pitää löytää ne rutiinit joilla käsitellä omia asioita kuten jännitystä. Mulle se on juoksu ja salitreeni. Jolla saan purettua koulustressiä. Aina se ei ole ollut mahdollista, kiireisen koulun ja työn keskellä. Lievän lukuhäiriön vuoksi koulutehtävien on mennyt mielettömästi aikaa ja siksi treeni on jäänyt välistä tai ei yksinkertaisesti ole kerinnyt harrastaa mitään. " Harri tokaisee rennosti.

Vuoden opiskelu on myös tuonut uusia kokemuksia ja oppimisen tunteita. Koen, että avoimen opintopolun kautta pääsin oppimaan enemmän asioita. Opiskelu toi kaivattua lisäboostia omaan jaksamiseen. Töissä arki menee omalla painolla ja samoilla askelmerkeillä päivästä toiseen.

Haluan ehdottomasti kehittää suunhoitoa omalla pienellä panoksellani. Ensimmäinen "oikea työharjoittelu" suuhygienistinä on vasta keväällä 2025. Sitä ennen on vielä paljon opittavaa☺!

Mielestäni haluan toimia hyvänä esimerkkinä ja pyrkiä rohkaisemaan miehiä hakeutumaan suun terveydenhoidon alalle. Tulevaisuudessa haluan tuoda alalle tekemisen meininkiä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hammashoitajan vinkki 3 !

Hammaslääketieteellistä sanastoa

Tuusulanjärven ympäriajo 25km / Around the lake Tuusulanjärvi 25km